In Bruges

Lauantaiaamuna rykästiin sitten juna-asemalle lähes kukonlaulun aikaan ja suunnaksi otettiin Belgian ehkä hienoin nähtävyys, keskiaikainen Brugge.

Mukaan lähti kolmen suomalaisen lisäksi 7 unkarilaista, kaksi Italian edustajaa ja yksi ranskalainen, joten koossa oli jälleen varsinainen ryhmä rämä. Alusta asti oli selviö, että näin isolla porukalla tulee vaikeuksia pysyä koossa. Ja niinhän siinä kävikin, mutta loppujen lopuksi selvittiin suuremmitta ongelmitta.

Ja olihan se pohjoisen Venetsiaksikin tituleerattu kaupunki komia. Turistia oli peräjälkeen ja kaikenmoista siellä oli keksitty, että saadaan rahat nyhdettyä typeryksiltä.

Aiemmin tällä viikolla käytiin katsomassa elokuva In Bruges, jonka tapahtumat sijoittuvat yllättäen tähän samaiseen kaupunkiin. Juostiinkin siis pää kolmantena jalkana sit leffatapahtumien jalanjäljillä ja arvioitiin, oliko se ja se torni oikeasti niin korkea, mistä se äijä siinä leffassa veivinsä heitti.

Itse halusin tuhlata kahteen turistihuijaukseen: veneajeluun Bruggen kanaaleissa sekä Belfort-torniin kipuamiseen. Molemmat oli vaivan ja rahan väärti.

Kirkossakin käytiin. Komee oli herran huone.

Mitä enemmän ikkunoita, sitä rikkaampia ihmisiä, kertoi veneajelun opas.
Talon harjojen rakentamisessa on puolestaan mietitty postinjakelua - niiden
päälle on kirjekyyhkyjen ollut helppo laskeutua.

Näin turisteja vietiin.

Kirkko oli heitetty jo talvivaatteisiin.

Carlotta tuumas, että Venetsia on kyl rumempi.

Rannalla ruikuttajat.

Tönöö oli toisen perään.

Paattiajelulta ehdittiin just sopivasti pois sateen alta. Lähdettiin etsimään opiskelijaystävällistä ruokapaikkaa, mutta operaatio oli tuhoon tuomittu heti alkuun. Simpukoita ja ranskalaisia olis tarjottu joka puolella huokeaan parinkympin hintaan, mutta ei kauheesti noi simpukat kiinnostanu.

Päädyttiin siis kaupungin ainoaan (?) pikaruokalaan, jonka lopputulema oli, että mieluummin söi ku turpiinsa otti, mutta eihän se nyt miltään maistunut.

Ruuan jälkeen olikin hyvä lähteä testaamaan, että kenellä on urheilutausta, kenellä ei. Minä, Mikko ja Unkarin tytöt Kata ja Bea selviydyttiin finaaliin ja lähdettiin testaamaan, miltä tuntuu 366 porrasta Belfort-torniin.

Tuolta ylhäältä In Bruges -leffan päähenkilö
putos eikä kuollu! Aika kova jätkä.

Ja hapoillehan se veti. Ylhäältä näkymät sateiseen Bruggeen olivat kuitenkin neljän euron ja hengästymisen arvoiset:

Ja taas on tönöö toisen perään.

Rappukäytävä ei ollu koolla pilattu, eikä hissillä.

Hieno paikka, mutta kyllä Brugge on päivässä aika nähty. Illalla junassa todettiin, että vaikka olikin hyvä päivä, niin kiva on palata takaisin moderniin Antwerpeniin. Vähän kuin olis kotiin tullut.