Anssi Antwerpenissa: Eloa ja iloa

Jotkut päivät on täällä sellaisia, että kun aamulla herää, on monta asiaa hoidettavana ja selvitettävänä. Kun illalla menee nukkumaan, ovat asiat vielä enemmän epäjärjestyksessä.

Tällainen meininki oli maanantaina, kun päivä tuhlaantui tuloksettomaan englannin kirjan metsästämiseen ympäri kaupunkia, opiskelijakorttiongelman selvittämiseen, printteriongelmiin ja yleisesti vain ongelmiin.

Täällä on nyt oltu yksi kuukausi ja yhdeksän päivää, mutta edelleenkään en ole onnistunut itsestäni johtumattomista syistä rekisteröitymään Antwerpenin kaupunkilaiseksi, käyttämään opiskelijakorttia, enkä tietämään kaikkia kurssejani. Mut ei tähän muuta voi sanoa kuin että "tällaseks tää on menny". Kaikki aikanaan.

Tänään olikin sitten huomattavasti parempi päivä.

Etukäteen jännitetty englannin 50 minuutin ryhmätehtävä meni yllättävän ok. Ennen tuntia olo oli kuin Antwerpenin eläintarhassa, kun pienryhmämme kuusi paikallista opiskelijaa kerääntyi uteliaana katsomaan, mikä otus on suomalainen vaihto-oppilas.

Kysymyksiä sateli ympäriinsä ja sirkusapinaa pyydettiin puhumaan suomea ja välillä hollantia. Ja minähän tein työtä käskettyä ja viihdytin kansaa.

Itse ryhmätehtävän aihe oli niinkin yksinkertainen kuin kuviteltu kokoustilanne, jossa kuvitteellinen auton vesipumppuja valmistava yhtiö yrittää päästä päätökseen uudesta markkinointistrategiasta.

Jokaiselle lykättiin jokin rooli, ja minä vastasin yrityksen henkilöstörekrytoinnista. Siinähän sitä sit sönkötettiin menemään minkä osattiin. Viimeistään tämä keskustelu opetti, että huolimatta Suomen korkeasta koulutustasosta, kyllä nää belgialaiset pesee meidät 6-0 englannin taitamisessa.

Ilmeisesti tein kuitenkin hyvän vaikutuksen, koska tunnin jälkeen ryhmäläiset pyysi lähtemään kupposelle ja niinhän sitä sitten mentiin läpisemään lisää. Toisaalta ne ehkä kuvitteli, että olen vain hukassa oleva ulkomaalainen, joka ei tunne ketään eikä mitään kaupungista.

Illan kruunasi kuitenkin seuraava askel kansainvälisen gastronomian maailmassa: italialainen ilta.

Italian muijat ei pahemmin kermaa ja rasvaa säästelleet, kun pasta garbonarat pamahti pöytään. Huudon, melskeen, naurun ja laulun täyttämässä kommuunikeittiössä oli melko kotoinen tunnelma, kun italiaanot pistivät parastaan.