Viikkohan on taas pyörähtänyt mukavasti tavalliseen tapaan. Torstaiset naapurin Sohvin synttäribileet sujuivat varsin railakkaissa meiningeissä belgialaisessa seurueessa. Niin oli railakasta, että ei ihan pysyny kaikki astiat ehjinä juhlaemännän luona, mutta kaikesta selvittiin.
Lauantaina oli vuorossa sosiaalinen lauantai. Iltapäivällä lähdettiin hengellisinä ihmisinä käymään suomalaisella Merimieskirkolla ihan uteliaisuuttamme, koska tiedettiin, että paikalla on suomalaiset joulumarkkinat.
Mukaan otettiin pari unkarilaista ja Ranskan edustaja Sandra ja suunnattiin katsomaan, mikä meno.
Ja outoahan se oli! Tupa täynnä suomea puhuvia ihmisiä ja suomalaista tavaraa. Miten sitä kotimaahan palattua tottuu taas moiseen, kun ei voi avoimesti kanssaihmisiä haukkuakaan päin naamaa?
Ulkolaiset maisto poroa ja kehuivat suu vaahdossa, tietenkin.
Samaa roinaa ne on tänneki asti saanu kuljetettua.
Tuttua tuotetta.
Ja vielä tutumpaa.
Markkinat tuli nähtyä ja mitään ei ostettu. Todettiin, että saahan näitä sit Suomestakin.
Iltapäivä jatkui yhteispäivällisen merkeissä Siirillä ja Jourdainilla. Henkevien keskusteluiden saattelemana suunnattiin illalla sitten vielä keilaamaan kera jenkkien ja unkarilaisten. Varsin oli pirteetä.
Nyt ei muuta kuin uutta viikkoa alottelemaan. Alkaa vähiin käydä ennen kuin loppuu tämä syyskausi täällä, mutta vielä on paljon tekemistä. Eli eiköhän tännekin taas tekstiä eksy!
Keilaamaan mentiin ihan sporalla. Näin kivaa oli! Katso kuvat!
Ei ollu lähestulkoon kukko laulanu maanantaiaamuna, kun meikämannet oli jo matkalla ulkomaille.
Kyseessä oli paikallisten saksan lukijoiden tutustuminen länsi-Saksan mestoille ja mukaan perästävedettäviksi kutsuttiin myös meidät, kaikki viestinnän Erasmukset.
Bussi oli täynnä, kun lähdettiin matkaamaan ensin kohti pienempää kylää, Monschauta. Matka oli hämmentävä, sillä paikalle matkustettiin läpi lähes vuoriston. Belgian pannukakkumaiseen muotoon jo tottuneena maasto tuntui hyvin erilaiselta ja mieleen tuli Suomi.
Myös itä-Belgiassa vallinnut kuusimetsävyöhyke toi mieleen kotimaan, kun bussin ikkunasta kytättiin.
Tällaset oli maisemat.
Perille saavuttuamme todettiin kylä joko hylätyksi tai ruton raatelemaksi. Ristin sielua ei näkynyt koko Monschenissa. Kaks kissaa olivat ainoat elävät olennot ilmeisesti koko kylässä, mutta muuten nukuttiin Ruususen unta.
Kivaltahan se kuitenkin näytti:
Kylän kuolleen silloin näin varrella virran.
Lämpöä oli etsittävä muista vaihtotovereista. Tanja ja Michel.
Myös paikallinen koira osoittautui kylmäksi patsaaksi.
Saksalaiselta näytti.
Parin tunnin harhailun ja joidenkin kuvitteellisten valokuvaustehtävien jälkeen painuttiin takasin bussiin ja jatkettiin matkaa kohti pääkohdetta, Aachenia.
Noin Tampereen kokoinen Aachen yllätti suurudellaan ja toisaalta myös tunnelmallaan. Ensin värjöteltiin puolitoista tuntia puuduttavalla kaupunkikierroksella, joka oli niin sanotusti tikusta asiaa -tyylinen ratkaisu.
Tuli samanlainen myötähäpeä kuin Hyvinkäätä tai muuta Suomen nähtävyyspulasta kärsivää kaupunkia olisi esitelty. Opas yritti väkisin lässyttää jokaisesta vastaantulevasta patsaasta aina ikkunaruutuihin asti.
Kaupungin todellista nähtävyyttä ei kuitenkaan esitelty, vaan se päästin itse kokemaan, nimittäin joulumarkkinat. Näiden kuvien myötä ei varmaankaan tarvitse kertoa, löytyikö tästä saksalaiskaupungista joulutunnelmaa?
Väkee ku pipoo.
Koristetta löyty jonnin verran.
Marraskuun loppu, mutta kukat sen kuin kukoisti. Kaikkee ne saksalaiset osaa.
Paikallinen Aleksanterinkatu.
Nytton artsuu.
Piparia ja makeaa.
"Johan nyt on markkinat", totes Suomen emännätki.
Samaa virkkoivat myös isännät.
Markkinatunnelmaa siivittivät kuulutukset, jotka varoittivat taskuvarkaista.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä, joulumaa kun jokaiselta löytyy Aachenista.
Jo oli kuulkaa lystiä, kun keskiviikkona paikalle pamahti viisi opintotoveriamme suoraan Suomen Turusta.
Lähetystön jäsenet sijoitettiin meille, Tanjalle ja Mikolle yöpymään ja sen jälkeen alkoikin sitten viiden yön kestävä ilotulitus.
Oli huikeeta nähdä vanhoja naamoja pitkästä aikaa ja päästä lässyttämään äidinkielellä viimeisimmät kuulumiset ja käänteet opiskelumaailmasta. Samalla huomas, että ei täs kuitenkaan muutaman kuukauden aikana oo kukaan mihinkään muuttunu.
Huumoria ei juurikaan viljelty tämän visiitin aikana. Seuraavat kuvat on ryöstetty viekkaudella ja vääryydellä Joonakselta ja Siiriltä, joten kiitämme.
Väsyneet matkalaiset ohjattiin oitis koulun pihalle. Oli kivaa.
Todellinen riemu repes kun belgialaiset vohvelit iski silmään ja nenään.
...
Kreisishoppaajat pisti haisemaan...
... kun lähes samaan aikaan toisaalla meno oli villeimmillään.
Villen isä meinas saada kunnon kesäterveiset maailmalta.
Ja vanha kunnon horisontti kaakossa, itselaukasijalla.
Mukana oli myös rouvasankka Herranen.
Vierailuun kuului niin juhlaa kuin arkeakin. Me paikalliset käytiin vähän koulussa pyörimässä, mutta suurimmaksi osaksi pyörittiin ympäri kaupunkia ja hoettiin vanhoja juttuja.
Toisaalta muutama uusikin mahtu mukaan. Esimerkiksi drag-artistit Lea Levee ja Metri-Heluna nähtäneen piakkoin esiintymislavoilla.
Nämä kuvat on toteutettu vanhalla kunnon KäKa:lla. Parantuneen laadun huomaa jokainen.
Siirin ja Jourdainin partyissa oli kansainvälisyys kohdallaan. Mukana myös käymässä olevat jenkkivieraat.
Ei vissiin sovittu et mitä laitetaan päälle.
Jo Suomen armeijassa opittua: käsi alkaa olkapäästä, kun viitataan. Liettualaiset ja Ameriikan Lizzu skoolaamassa.
Ja sinnehän meidänki vieraat pakotettiin bileisiin.
Suomi-soffa ja Ikea sekä vanha kunnon Mustikka.
Koreaa oli meno kaikin puolin. Vieraille kiitos!
Maanantai-iltana jäljellä oli sitten oudon tyhjä kämppä ja kevyt sotku sekä arkeen paluu. Kaiken kaikkiaan tuli fiilis, että kai sinne Suomeenkin on taas ihan kiva mennä, kun sen aika tulee.
Loppuhuipennuksena ranskalaisen Winnien synttärit, joissa teemana oli creative hair.
Nyt on käynyt näin, että jopa koulukiireet ovat ajaneet ohi niin valokuvien ottamisen kuin blogin päivittämisen.
On ollu nimittäin viime viikko ja tämäkin alku sellasta höyläämistä kouluhommien kanssa, että oksat pois ja pinoon.
Päällimmäisenä mainittakoon taas sen, että oikeestan mikään ei ole toiminut opiskelussa. Kaikki on loistavasti, kun on viikonloppu tai muu vapaapäivä, mutta heti kun samojen ihmisten kanssa pitäisi tehdä töitä, niin kellossa on eri ääni. Ryhmätyöt ei toimi, parityöt ei toimi, oikeastaan mikään ei toimi.
Nooh, jännä nähdä, miten käy torstaina deadlinensa kohtaavan mixed media productionsin projektimme. Siirin kanssa videovastaavina ollaan omaa osuuttamme väännetty ja aika saletti on, että torstaihin mennessä se on vimosen päälle valmis.
Muista ryhmäläisistä ei ihan takuuseen menis...
Pirteämpiin asioihin: viikonloppu meni varsin mukavasti ja kivuttomasti. Perjantaina joutu vähän suomalaisten kanssa jauhamaan tätä eloa ja sen hankaluutta koulun osalta täällä, mutta kun pahimmat paineet oli purettu, lähdettiin lauantaina eläviin kuviin.
Mikon ja latvialaisen Janiksen/Janisin kanssa pamahdettiin kyttäämään kreisikomedia Due Date. Oikeen pätevä valinta oli aivottomaan lauantai-iltaan. Tytöt ja Jourdain otti suunnaks Facebookista kertovan The Social Networkin ja kehuivat niin ikään onnistuneeksi valinnaksi.
Leffan jälkeen riehaannuttiin tietenkin lähtemään vielä lähipubiin, ja sehän reissu sitten venähti. Mutta mikäs siinä, kun seura oli taas mitä parhainta!
Kuva valehtelee enemmän ku 1000 sanaa. Pöhöttynyt meikäläinen poseeraa kera Patrician, siitä eteenpäin vanhat tutut Janis, Siiri, Mikko, Miranda, Jourdain ja Liz.
Kuten jo mainitsin, valokuvauskin on jäänyt vähemmälle, siksi joudun tyytymään muutaman kännykkäkameran kuvan ensijulkaisuun.
Kerran eräällä kirpputorilla takin selkämyksestä löytyi moinen merkki. Ohhoh, aikamoista!
Olisiko takki aikoinaan arvannut, että tulee Belgiaan asti päätymään?
Kouluruokailua ei voi myöskään kylliksi ihmetellä. Tässä on taidonnäyte eräästä kouluruokailusta. Paikallisille kommattiin, että Suomessa ei ikinä ole ranskalaisia kouluruokana. Kommentti synnytti korkeintaan kiusaantuneet naurahdukset ja silmien pyörittelyä, koska kuka nyt koulupäivää ilman ranskalaisia eläisi?
Lounas kera upean kuvanlaadun. Ranskalaisia, majoneesia, ketsuppia, kalapiffi sekä harvinaisuutena lautaselle mahtui myös salaattia.
Tällä viikolla luvassa on myös mm. harvinainen joukkovierailu Suomesta sekä mahdollisesti muuta yllätysmateriaalia.
Syssyn aikana paikalliset yökerhot, pubit, kuppilat, tavaratalot, vaatekaupat sekä katumuusikot ovat tarjonneet mitä erilaisempaa musiikkieloa ja -oloa.
Nyt on aika listata muutama biisi videolinkkeineen, joista varmasti jälkeenpäin kuultuna tulee tämä syksy mieleen.
Suomesta porukka tuntuu tietävän AINA Nightwishin ja HIMin. The Rasmuksen In the Shadows tunnetaan, mutta aina ihmetellään, että "Aijaa, onks tää suomalainen?". Myös Apocalyptican tuntee jotkut.
Eräänä päivänä kauppareissulla yllätti myös se, kun luukuttivat englanninkielistä Indicaa supermarketissa. Se oli hienoa se.
Muuta vientituotetta ei juurikaan ole tänne asti kantautunut Suomesta, jos niitä yleensäkään on.
Kansainväliset hitit pauhaa joka paikassa, on Rihannaa, Usheria, Taio Cruzia, Shakiraa... Kaikki mitkä muuallakin. Jokin ongelma näillä myös on, kun soittavat joka paikassa Mikaa.
Muutamia uusiakin tuttavuuksia on kuitenkin tullut kohdattua.
Syksyn ihan ehdoton tanssihitti, jokaisen huulilla oleva ujellus on tämänmoinen. Soi ihan joka paikassa ikään, kokoon, näköön ja uskontoon katsomatta (ja näköjään leiskaki tuhoutu siinä samalla):
Toinen ehdoton, pirteä tuttavuus, joka soi monessa paikassa on belgialainen Balthazar, jonka hittibiisiä oltiin taannoisilla koulunalotusfestareilla fiilistelemässä.
Sekä Belgia että Hollanti on lähinnä tunnettu konemusa-artisteistaan. Hollantilaiset on ylpeitä Tiestostaan, täkäläiset bailaa Milk Incin tahtiin. Ylpeitä ollaan myös ympäri Eurooppaa viime kesänä tanssittaneesta Stromaen Alors on Dansesta.
Yks tanssihuudatus vaikuttaa olevan karmea ilmeisesti Ranskan maalta kotoisin oleva We are your friends, jota baarissa karjuvat täyttä kurkkua ja ite sai alkuun olla huuli pyöreenä.
Laitan linkin, koska tämä on karmea:
Niin ikään elektronista kikkailua tarjoaa vissiin jossain muuallakin tunnettu Goose:
Ja onhan muistettava myös täkäläinen, lähes kansallislauluksi verrattava Flandersin oma rallatus. Tämä biisi esiteltiin jo hollannin kielikurssilla, ja tämä pitää osata huutaa, kun jotain kansallistunteen nostattamista tarvitaan.
VLAANDEEEREEN BOOOVEEEN (Flandersin yllä)
Sattuneesta syystä täällä on päässyt tutustumaan myös unkarilaisten musiikkiin. Lähes Vlandeeren Bovenin veroista tunnelmaa lähetään hakemaan myös Unkarin paikallisessa turistibiisissä, joka on kyllä edistyksellisesti englanniksi. Tääki tempaa mukaan.
Ja tuttua löydettiin myös unkarilaisen Idols-tähden tms kipaleesta. Tunnistatko?
Ja sit väitetään, että unkari on suomen sukulaiskieli. Ei ni.
Mut kyl ne unkarilaiset osaa tehdä kansainvälisenkin kuulosta settiä. Tämä on kovasti talossamme soinut:
Paljon on herättänyt opiskelutovereissamme kateutta Spotify, jota ei täällä ole lainkaan. Ja onhan se sen verran kova, että piti ostaa vallan Premium-jäsenyys ja pulittaa siitä ilosta kymmenen euroa kuukaudessa. Mutta on se kannattanu.
Onhan noita vaikka mitä, täällä lähinnä kommunikoidaan laulujen sanoilla, koska niin on helpompaa. Oman muistini virkistämiseksi ja muiden haukuttavaksi isken loppuun biisilistan, joista tulee varmasti "vitsikkäitä" muistoja jälkeenpäin mieleen.
Eminem feat. Rihanna - Love the way you lie Lady Antebellum - Need you now Lady Gaga - Alejandro Cee Lo Green - Fuck you Hurtsin Happiness-levy Ke$ha - Tik tok Ke$ha - Your love is my drug remix Oasis - Champagne supernova Oasis - Wonderwall R.E.M. - Losing my religion Kings of Leon - Sex on fire Katy Perry - Teenage dream Those were the days
Koska lähes viikon loman systemaattinen raportointi on tylsää, hankalaa ja lähes mahdotonta, aion tällä kertaa kertoa matkasta muutamien v-alkuisten highlightien muodossa.
Kohde: Dublin, Irlanti. Aika: 1.-5.11. 2010 Syy: Syysloma ja (suht) halvat lennot Seurue: Kolme suomalaista, kaksi portugalilaista
Vesisade
Kun Dublin valittiin matkakohteeksi, tiedettiin, että aurinkolomasta ei ole kyse. Ja näinhän se meni: joka päivä tuli vettä enemmän tai vähemmän.
Varsin tottuneesti ihmiset sohivat toisiaan silmiin jättisuurten sateenvarjojensa kanssa, joiden alle olisi mahtunut elefantti tai muu mammutti. Toiset kengät olis olleet tietenkin ihan kiva juttu.
Myös joki oli vedestä kastunut.
Viihtyisyys
Koiranilmasta huolimatta koko Brittein saarien tienoo kiehtoo tunnelmallaan. Ystävällisiä oli lähes kaikki ihmiset, joihin törmättiin ja muutenkin irkkumeininki upposi.
Hostelli paini viihtyisyydessään myös ykköskastissa. Viidellätoista eurolla irtosi erittäin mukava, siisti ja viihtyisä huone kera oman toiletin ja aamiaisen. Ei ollu valittamista, vaikka peittoja ei ihan tarpeeks ollutkaan.
Karua ja kaunista. Dublinin linnan linnamainen osa. Tämän edemmäs ei sit mentykään, koska loppuosa näytti tavalliselta tylsältä toimistorakennukselta.
Eukot viihteellä.
Vitsit ja vitsaukset
Ei reissua ilman "hauskoja" juttuja. Alapäähuumorin ja ihmisten perinteisen mollaamisen lisäksi tällä kertaa kohtasimme myös vitsauksia. Minä ja Mikko otettiin pientä nuha-kuume-tautia kuuliaisesti kesken loman.
Siellähän sit meni pari iltaa hostellilla maatessa ja lääkkeitä vedellen. Onneks oli telkkari huoneessa, joka nautinnollisesti tarjos tosi-tv:tä aina häiden järjestämisestä parisuhdeongelmiin. Tai itse asiassa toi kai se kuvio ihan tosielämässäkin on. Häistä parisuhdeongelmiin.
Turistit oikealla paikallaan. "Hauska". Oiva esimerkki intellektuellista huumoristamme, jota viljetiin noin 24 tuntia vuorokaudessa.
Väenpaljous
Ja jengiihän oli ku pipoo! Satuttiin vielä laahustamaan kaduilla siihen aikaan, kun tuhatpäisellä opiskelijalaumalla oli mielenosoitus lukukausimaksujen nostoa ja opintotuen laskemista vastaan.
Meininki oli ku Stockan Hulluilla päivillä, kun kadut valtasi keltapaitainen nuoriso, joka osoitti mieltään ihan aiheesta. R.I.P. Future ja Drug dealing is an option jäivät päällimmäisinä iskulauseina mieleen.
Ruuhka huomattiin myös poislähtöpäivänä lentokentälle pyrkiessä, kun täydet bussit eivät suostuneet ottamaan meitä kyytiin.
Siinähän sitä sit törötettiin huuli pyöreenä, kunnes paikallinen taksikuski tuli tarjoamaan kuljetusta kentälle seitsemän euroa per pää. Diili hyväksyttiin, napattiin mukaan myös paikallisen halpisvaatekaupan myyjä ja kentälle kaasutettiin kaikki yhes koos suoraa päätä uskomattomassa ruuhkassa puikkelehtien, kun bussit seisoivat jumissa.
Ei siel tarvinnu yksin katuja kulkea.
Kauhee trafiikki koko ajan.
Viittomakieli
Samallareissulla käytiin myös moikkaamassa opiskelutovereitamme, viittomakielen tulkkeja, jotka ovat niin ikään vaihtoon lähteneet. Yhtään englanninkielistä viittomaa ei taidettu tällä kertaa oppia, koska vanhoissa, suomeksi opituissakin oli jo kertaamisen tarvetta.
Samalla päästiin vilkaisemaan myös paikallisen opinahjon, Trinity Collegen mestoja. Aika hulppeat oli kyllä lukaalit opinnoille! Harva sitä linnassa opiskelee.
Pääsisäänkäynti ku Lustokadulla konsanaan.
Viski
Whiskey in the jar, whiskey in the jar... Irlannissa ei voi käydä juomatta viskiä, joten suunnattiin tietenkin Jamesonin viskimuseoon. Opastettu kierros kerto hankalalla englannillaan alusta lähtien, miten sitä viskiä valmistetaan. Noin 62% informaatiosta meni kyllä ohi, mutta komee paikkahan se oli!
Mikko vielä vanhana viskiasiantuntijana ilmottautu vapaaehtoseks maistajaksi ja antoi asiantuntevat kommenttinsa viskiystävien seurueessa. Itse tyydyin siihen yhteen, ilmaiseksi tarjottuun näytteeseen ja ihan mukavasti lämmitti koleassa syysilmassa.
Joku viskipannu ja jotkut viskisiepot.
Sitä itteään.
Vieraskielisyys
Irlantilaisten englantihan nyt on mitä on. Ilmeisesti paikallisten tavoitteena on mahduttaa 10 sekunnin mittaiseen puheenparteen noin 7000 sanaa. Näppärästi meni ohi paikallisten solkotus alkuun, mutta toisaalta olin varautunut myös pahempaan. Kyllä se englantia kuitenkin oli.
Valtion toinen kieli, iiri, sen sijaan vaikutti melko heprealta. Kertaakaan ei (kai) puhuttuna kuultu, mutta jo luettuna kieli vaikutti siltä, että nyt ollaan jossain kaukana muualla.
Vauraus
Aina vouhkataan myös sitä, että Irlanti on superkallis maa. Belgiaan verrattuna eroa ei kuitenkaan huomannut: ruokailu, matkustaminen ja hostelli olivat oikeastaan erittäin kohtuuhintaisia.
Halpavaateketjuista kun vielä poisti tuliaiset, niin ei kukkaro liian paljon keventynyt omasta mielestäni. Matkustelu maksaa noin yleensäkin.
Myös Dublinin lentokenttä yllätti positiivisesti edullisilla hinnoillaan. Cokispullo sentään lähti lähes kaksi euroa halvemmalla kuin susipaskaksi, riistohintaiseksi ja boikottiin julistetuksi sikalaksi tuomittu Brysselin Charleroi-lentokenttä.
Vaurasta kansaahan ne irlantilaiset vaikuttavat kuitenkin olevan. Belgian kukkakeppi-ihmisiin tottuneena kadulla tuli jatkuvasti vastaan sen näköistä säkkiä, että rahaa ruokaan on pakko olla.
Hyvästä tulotasosta kertoi kai jotain myös se, että apajille olivat pesiytyneet myös loiset. Jokaisella kadunkulmalla oli jonkin sortin kerjäläinen almuja anelemassa.
Viihde
Irkkutunnelmaa ei tarvitse Dublinissa paljon hakea. Ne kuuntelee sitä irkkumusaa ihan tosissaan! Jokaisessa baarissa oli live-musiikkia joka ilta.
Oli pilliä moneen makuun, kitaraa, ukulelea ja muuta soitinta, mistä vaan ääni lähti. Ja hienostihan ne veti!
Ja kansahan juhli kuin suomalaiset konsanaan. Itse tyydyttiin nuukuus- ja sairauspäissämme maistamaan vain muutama tuoppi olutta, mutta paikalliset näyttivät heittävän kannat kattoon päivästä riippumatta.
Myös rekkaradio kuului Irlannissa asti kaikkien viihteeksi.
Vuoristo
Reissun kenties kohokohta oli torstainen reissu Howthin niemelle, noin puolen tunnin junamatkan päähän Dublinin keskustasta.
Siellä oli lääniä, jossa silmä lepäs! Päätavoitteena oli löytää ainakin muutama hylje, mutta pirulaiset pysyivät veden alla. Sen sijaan nähtiin ainakin yksi suurieväinen pomppija, jonka arveltiin olevan miekkakala tai vähintään delfiini. Arvoitus ei kuitenkaan selvinnyt.
Neljä tuntia, varmaan kymmenen kilometriä. Rapaa, roisketta, riemua ja raivoamista. Siitä oli Howthin reissu tehty.
Ei paljo pelottanu.
Polku ei joka kohdassa ollu pikkukenkiä varten.
Viisikko ja arvoitusten nummet.
Oikeesti se oli tosi korkee. Ei vaan kuvassa näy.
Vireystila
Perjantain ja lauantain välinen yö ei ollut mitenkään kovin luksus. Koska lento laskeutui Charleroille vasta yhdentoista maissa, luvassa ei ollut enää bussia saati junaa sivistyksen pariin.
Niinpä siinä sit otettiin kalsareista lähtien kaikki mahdolliset rievut lämmikkeeksi ja vietettiin yö lentokentän kolealla lattialla.
Kuudelta otettiin ensimmäinen bussi, joka paikalle eksyi ja pamautettiin sateisessa lauantaiaamussa Antwerpeniin.
Kello oli yhdeksän, kun ensimmäistä kertaa ummistin silmäni kunnolla.
Ulkolaiset maisto poroa ja kehuivat suu vaahdossa, tietenkin.
Samaa roinaa ne on tänneki asti saanu kuljetettua.
Tuttua tuotetta.
Ja vielä tutumpaa.
Keilaamaan mentiin ihan sporalla. Näin kivaa oli! Katso kuvat!
