Neederlands voor anderstaligen

En tiedä mitä otsikko tarkoittaa, mutta hollannin kielikurssin kirjan nimi on tollanen. Takana siis pari päivää tiukkaa hollannin opiskelua ja voin kertoa, että suhteellisen hankala kieli on, vaikka muutama lukiokurssi saksaa auttaakin jonkun verran.

Dag! Ik heeb Anssi en ik kom uit Finland. Nu woon ik in Antwerpen en ik kom naar school te voet. Ik spreek Fins, Engels och Zweeds. En natuurlijk Nederlands!

Siinä on taidonnäyte muutamassa päivässä opitusta. Tässä vaiheessa haluan myös kehaista itseäni ja suomalaisia kollegoitani, että aika hyvin meillä pyyhkii ton kielen kanssa verrattuna muun muassa eteläisen Euroopan suunnalta tuleviin opiskelutovereihimme...

Koulu on komia, kuten tässä muutamasta kuvasta ei kovin hyvin näy. Lisään parempia kuvia jossain vaiheessa myöhemmin.


Kielikurssin lisäksi suoritan Belgian kulttuuri ja historia -kurssia, johon kuuluu vieraileminen eri mestoissa Belgiassa. Tänään käytiin tutustumassa timanttimuseossa sekä Antwerpenin kuuluisalla timanttialueella, jossa kauppa käy kuin Nurmijärven markkinoilla.

Alue oli pullollaan toinen toistaan kalliimpia timanttikauppoja. Kadut olivat täynnä pukuihin sonnustautuneita liikemiehiä, sekä kipapäisiä juutalaisia salkut kainalossaan. Varsinaisten kauppojen lisäksi alueella sijaitsee timanttihotelleja, joihin vain myyjillä ja ostajilla on pääsy hieromaan rauhassa timanttikauppojaan. Eräältä kadulta löytyi myös tietynlainen "pesula", jossa saa kiillottaa tomuttuneet timanttinsa. Tulee varmaan henkilökohtasesti olemaan käyttöä tällä reissulla.

Lähes kolmetuntisen timanttitietoiskun jälkeen jalat olivat puuduksissa ja puolet opastuksesta oli mennyt ohi. Koko kierroksen kuitenkin kruunasi opas - vanha rouvashenkilö timanttisormuksissaan muistutti hyvin paljon Pokka pitää -sarjan Hyacinth Bucketia kopsutellessaan korkokengissään ympäri katuja ja kertoessaan "sisäpiirijuttuja", joita oli kuullut timanttikauppias-naapuriltaan. Lady of the house speaking.

Eilen meidät jaettiin viiden-kuuden hengen porukoihin, joista jokaisen täytyi kiertää tietyt nähtävyydet Antwerpenissa, ja josta myöhemmin tehdään sitten porukalla 20 minuutin esitelmä.

Omalle kohdalleni arpaonni toi Rubens Walkin, jossa kierrettiin kuuluisan antwerpenilaistaidemaalarin Peter Paul Rubensin jalanjäljillä.

Seurueeseen kuului kolme espanjalaista, yksi italialainen ja yksi tsekkiläinen. Kielimuurit vaan kolisi, kun viiletettiin ympäri kaupunkia. Loppujen lopuksi itse Rubens jäi aika hämärän peittoon, kun kukaan ei jaksanut hepusta liiemmin kiinnostua. Pitänee tsekata Wikipediasta ennen esitelmää.

Ensimmäinen kohde korttelin päässä koulusta tuotti jo päänvaivaa

Espanjalaiset kummastelivat yhdessä
kohteessa belgialaisen suklaan valmistamista.

Tää on suklaata.

On se.

Yritettiin ottaa ryhmäkuva peilin kautta suklaakonditoriossa.
Kuvaan sattui kuitenkin myös suklaasammakko.

Mun koti on täällä

Siinä se nyt on. Belgialaisasumus nimittäin. Ihan uusinta luksusta ei oo tarjolla, mutta varsin kotoisaa. Talo on ulkoa katsottuna melko rötiskö, mutta sisältä ihan pirtee keltaisine seinineen.

Ihan yksin ei myöskään tarvii asustella. Kämppiksiä on/on tulossa yhdeksän. Tähän mennessä on tavattu unkarilainen tyttö, joka tulee samaan kouluun ja samalle kielikurssille, japanilainen poika ja ranskalainen tyttö, nimeltä Delfiini (ei pitäny pokka).

Talon internetkeskus, eli modeemi sijaitsee mun huoneessa, eli halutessani voin terrorisoida muiden yhteyksiä ulkomaailmaan. Miinuspuolena on se, että jos netti temppuilee useinkin, niin korjaajat ryntäävät tänne oitis. Tänään on kyllä ainakin toiminut netti moitteitta (kop kop).

Tältä täällä nyt sit näyttää:

Oma henk.koht. köökkini sisältää myös
kylpyammeen, joka ehkä vuotaa eteisen kattoon.

Ikkunanäkymä öiseen Antwerpeniin.

Löydettiin muuten Jeesus-patsas. Mut ei se sit ollutkaan Jeesus.

Prinsessakadun partyt

Perjantai-iltana lähdettiin tutustumaan uuden kotikaupungin kulmille. Prinsesstraatilla satuttiin kävelemään tämännäköisen asunnon ohi:


Parinkymmenen neliön kokoisessa keittiössä näytti olevan käynnissä synttäribileet, joten uskaltauduttiin kyselemään ovelta, ketä juhlitaan.

Tästä hetkestä noin parin minuutin päästä istuttiin keittiön pöydän ympärillä juhlimassa pari minuuttia tuntemamme Danan 24-vuotissynttäreitä.

Belgialaisopiskelijat ottivat meidät innolla vastaan ja saatiin arvokkaita neuvoja, missä paikoissa kannattaa käydä, ja miten muutenkin maassa käyttäytyä maan tavalla.

Belgialaisten terveelliset kansallisruuat tekivät kauppansa. Jokaisen belgialaiskeittiön vakiovaruste rasvakeitin porisi nurkassa ja ranskalaisia kannettiin pöytään jatkuvalla syötöllä. Meidän kertomukset Suomessa suositusta tavasta paistaa ranskalaiset uunissa sai kauhistuneita kommentteja ja nyrpistyksiä.

Pöytä koreana: Maan ykkösolut Jupiler, perinnemakkara

täytettynä majoneesilla ja sipulilla sekä ranskalaiset

Ja ketä meit nyt oli.

Antwerpenin paratiisihotelli

Tavaraa tuli otettua jonnin verran.

Perjantaina jätettiin Bryssel taakse ja pikaisen patonkiaamiaisen jälkeen suunnattiin junalla kohti määränpäätä, Antwerpenia. Kolmisen varttia junassa ja saavuttiin Antwerpenin upealle rautatieasemalle.

Matkalaukkuralli jatkui tällä kertaa noin parin kilometrin verran. Tällä kertaa määränpäänä oli netissä haukuttu ja solvattu De Bedstay Hotel, joka valittiin lähinnä hinnan perusteella. Ja todettiin, että turhaan on solvattu! Huoneen persoonallinen sisustus tempas matkalaiset oitis viidakkohenkisiin tunnelmiin:

Täytetyt pehmoeläimet seinällä tekivät säväyksen suomalaisnuoriin.

Bryssel

Ihan helppo reitti hostellille. 800 metriä, eli voidaan ihan hyvin kävellä. Niinhän sitä luulis. Brysseliin saavuttiin illalla ja Euroopan (Unionin) sydän toivotti meidät tervetulleiksi syksyisellä sateella.

Laukkujen pyörät vaan kolisi pitkin mukulakivikatuja, koska eihän 800 metrin matkalle mitään karttaa tarvittu. Kosteuden siirryttyä pikku hiljaa jokaisen vaatteen alle päätettiin, että jos sitten kuitenkin kysytään neuvoa. Ja neuvoahan saatiin, että oikea suunta on just siellä, mihin aluksi lähdettiin, mutta käännyttiin vaan väärään suuntaan.

Päästiin perille, heitettiin kamat huoneeseen ja suoraa päätä syömään. Nälkäpäissämme rynnättiin ensimmäiseen italialaisravintolaan, jonka sisäänheittäjä ei ehtiny kissaa sanoa, kun oltiin jo istumassa pöydässä.

Ruoka oli pettymys: talon lasagne oli samaa kuin kotona on syöty vuosia Saarioisten mikroateriana. Edes ilmaiseksi tarjottu sangria ei pelastanut ruokahetkeä, joten päätettiin suunnata Brysselin yöhön lohdutusoluelle. Pieni kuppila kadunkulmassa oli kaikin puolin sympaattinen. Sellaisia paikkoja täällä riittää.

Euroopan omistajat

Lähtö

"Pam".

Se oli ääni joka tuli siitä, kun auton takakontin luukku pamahti kiinni Hyvinkään keskustassa torstaina. Ja pian huomasin, että auton avaimet ovat tietenkin takakontissa lukkojen takana.

Ei auttanut muu kuin ottaa paniikkisoitto isälle, joka lähti hakemaan vara-avaimia Vihdistä. Aikaa koneen lähtöön oli sellaiset kolme tuntia. Siinä tuli sitten käveltyä ympäri Hyvinkäätä ja kirottua omaa tyhmyyttään.

Lopulta vara-avain saapui Hyvinkäälle ja siitä sitten iltapäiväruuhkassa kovaa vauhtia kohti lentokenttää kaikkia mahdollisia oikoreittejä. Sain kentältä tiedon, että viimeistään 16.15 on oltava check inissä. Tiskille päästyäni kello näytti noin 16.12. Jäi siis vielä vähän pelivaraakin.

Vasta lentokentän baarissa sai huokaista helpotuksesta ja kohottaa tuopit tulevalle viidelle kuukaudelle.

Matkaseura jaksoi odottaa kiltisti: